Vastuu kaupan

Vastuullisuus on yksi nykypäivän megatrendejä myös ruokakaupassa. Vastuullisuutta nostetaan esille niin strategioissa kuin joskus puolivahingossa mainoslauseissakin. Vastuullisuuspuheella kääritään rahaa (ainakin myyntitykit ja konsultit), mutta myös konkreettisempaa hyvää syntyy, vastuullisuus kiinnostaa myös asiakkaita. Kaupan vastuita säädetään paljon erilaisin lain, asetuksin ja säädöksin, jonka lisäksi tulevat alan sisäiset toimintamallit ja herrasmiessäännöt. Kuitenkin, mielestäni Suomen keskittyneelle kaupalle on vielä tätäkin suurempi vastuu, mitä ei tällä hetkellä mielestäni kunnioiteta.

 Ensinnäkin, suuret kauppatoimijat ovat myös suuria markkinointi- ja mielipidevaikuttajia. Satoihin tuhansiin koteihin vyöryy viikoittain mainoslehtisiä, tv tuuttaa tavaraansa, somessa pyörivät bannerit ja klikkiotsikot ja monet muut. Ja viesti on kaikissa sama: ruoan pitää olla halpaa ja meillä se on erityisen halpaa. Joskus harvoin laatusanoina vilahtaa sellaiset sanat kuin "tuore", "maukas", "terveellinen" tms, mutta aina niillekin löytyy kaveriksi vahvempi laatusana, kuten "halpa", "edullinen" ja niin edelleen. Viesti on selvä: ruoan pitää olla mahdollisimman halpaa ja viesti tulee vahvasti läpi, kiitos isojen toimijoiden jättimäisten mainos- ja markkinabudjettien. Tällöin asiakkaalle saattaa tulla mieleen ajatus, että näinhän sen pitää luonnollisesti olla ja sitten ruokaostoksien ykkösvaatimukseksi tulee hinta - ei terveellisyys, turvallisuus, maukkaus, tuoreus tai vaikka kotimaisuus.

Eikä tarkan markan kuluttamisessa ja hintatietoisuudessa mitään väärää olekaan, päinvastoin. Valistunut kuluttaja on hintatietoinen, mutta hintatietoisuus vaatii kaverikseen sen, että myös hinnan koostumus ja syyt hinnalle tiedetään, tiedetään mitä sillä halvalla hinnalla saadaan - ja mihin hintaan. Kotimaisten elintarvikkeiden vastuullisuus ei ole syntynyt ilmaiseksi. Vastuullisuus tuo lisäarvoa tuotteelle, paha vain että se lisäarvo tuntuu konkretisoituvan euroiksi vain kaupan kassakaappeihin. 

Vahva mielipidevaikuttaminen ei jää kuitenkaan vain tähän. Kun mainonnassa ja markkinoinnissa pääviestin paino on hinnassa, ovat isot mediatoimijat lähteneet valmiille apajille kalastelemaan. Halvin kauppakori-hintavertailuilla saadaan helposti kiva määrä klikkauksia ja edelleen vahvistetaan mielikuvaa siitä, mikä ruoassa on tärkeintä eli se halpa hinta. Vaatisi aivan toisen tason journalismia, jos toimittaja selvittäisi, mistä halpa hinta johtuu ja mikä sen hintalappu kokonaisuudessaan on.

Jos yleisessä keskustelussa painopiste on vain ruoan halvassa hinnassa ja hinnanalennuspaineessa, on ketjun muiden toimijoiden hankala saada nostotarpeitaan läpi. Viime vuosina tämä trendi onneksi hieman korjaantui, mutta aika näyttää oliko se vain poikkeus.

Toisaalta tämä mielipidevaikuttaminen halvasta hinnasta toimii myös lainsäädäntöön päin. Jos lainsäätäjä vaikka haluaisikin parantaa ketjun muiden toimijoiden asemaa erilaisin toimin esimerkiksi kaupan säätelyä lisäämällä, on vasta-argumentti usein se, että se nostaa kaupan kustannuksia, mikä taas nostaa ruoan hintaa ja sitähän ei kukaan, ainakaan uudelleen valituksia mielivä poliitikko, tekisi, eihän?

(Itsekään en suhtaudu myönteisesti lisäsääntelyyn, koska yleensä se koskee sitten koko ketjua, mistä ei ole iloa kenellekään, enkä nyt heti oikeastaan edes keksikään mitään sellaista lisäsäätelyä, millä ongelmaan todella voitaisiin puuttua)

Keskittynyt, vahva kauppa on myös merkittävä työllistäjä ja investoija. Kaupan keskittyessä kolmen koplaksi, ovat monessa kunnassa kaupan investoinnit jääneet näiden kolmen toimijan harteille. Toisaalta, kun nämä kolme ovat samalla ne toimijat, joilla on sekä riittävä varallisuus että muut resurssit investointien tekemiseksi, on myös tulevaisuudessa varmaa, ketkä niitä investointeja tekevät. Samaan aikaan näiden toimijoiden tekemien kauppainvestointien takaisinmaksuaika voidaan laskea kevyesti yhden käden sormilla, vaikka laskija olisi kömpelömpikin sirkkelinkäsittelijä. Tästä seuraa se, että nyt ja tulevaisuudessa monessa kunnassa kaupan kehittyminen, investoinnit ja työllistävyys on näiden kolmen toimijan harteilla, mikä edelleen luo painetta lainsäätäjän ja muiden toimijoiden suuntaan olla tekemättä oikeastaan mitään sen radikaalimpaa keskittyneen kaupan ongelmien ratkaisemiseksi. En usko kovinkaan monen kuntapäättäjän miettivän kahta kertaa, kun se tuttu kauppias kysyy tonttia seuraavaa hypermarkettia varten.

Vahvasti keskittynyt kauppa on ongelma monesta syystä. Kuluttajien vaihtoehdot ovat heikommat, ketjun muiden toimijoiden asema on heikko, vahva kaupan asema tuo myös vahvan vallan, sekä suoran että epäsuoran. Jo nyt on myös nähtävillä, että ongelman korjaaminen on hyvin vaikeaa - kauppaa on hankala syyttää siitä, että ne ovat kasvaneet ja kehittäneet toimintaansa yleensä vielä lakien ja asetusten puitteissa. Pitkään kehittyneen ongelman ratkaiseminen on vaikeaa, kun ongelma on ehtinyt kehittyä jo hyvin rakenteelliseksi. 

Valta tuo yleensä myös vastuun. Yritysmaailmassa yrityksen vastuu on ennenkaikkea kuitenkin omistajilleen: yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa tai osuuskunnan kohdalla tuottaa etuja omistajilleen (mikä yleensä vaatii sekin voiton tuottamista). Kaikki muut vastuut tulevat vasta tuon jälkeen. Kuitenkin, kaupan vallan nyt keskittyessä näin paljon vain muutamalle toimijalle, on vastuun käsitettä laajennettava ja toimenpidekartta tilanteen ratkaisemiseksi tehtävä ja toteutettava. Suomalainen elintarvikeketju ansaitsee parempaa ja kuluttaja tästä kiittää

No niin, kun näin pitkälle on saatu jaariteltua, kirjoittaja tekee muutamia toimenpide-ehdotuksia (yksikään näistä ei ole kirjoittajan itsekeksimä):

- Keskittynyt kauppa on merkittävä mielipidevaikuttaja ja tähän on uskallettava puuttua nykyistä voimakkaammin julkisessa keskustelussa

- Tuotantotavat- ja menetelmät paremmin näkyväksi kaupan tiskillä - miten ruoka on tuotettu ja mistä halvan ruoan halpa hinta johtuu

- Alkuperämerkinnät kuntoon, kikkailu suomenlipuilla ja vastaavilla symboleilla on lopetettava

- Kaupan alan kilpailua  edelleen lisättävä kestävällä tavalla, elintarvikeketjun muiden toimijoiden aseman turvaaminen

- Pienten myyjien ja toimijoiden (esim suoramyyjät jne) toimintaedellytyksiä edelleen parannettava esim. byrokratiaa keventämällä, viranomaismaksuja alentamalla jne

Kohti eurovaaleja 2024 - tuumailuja traktorimarsseista

 Viime kuukausina Euroopassa ja myös meillä Suomessa yhtenä näkyvänä poliittisluontoisena toimintana ovat olleet traktorimarssit. Toreja on ajettu täyteen, maanteillä marssittu ja muualla Euroopassa tallin syrjätuotteita on käytetty mielen ilmaisuun.Tuottajaväestö kautta Euroopan on tuonut tyytymättömyyttään eri asianlaitoihin esille. Kritiikin kärkenä on ollut EU, mutta on mausteena aimo annos kunkin maan omaa sisäpolitiikkaakin. Blogia kirjoittaessa tilanne on hieman rauhoittunut, mutta esille nostetut teemat ja aiheet tulevat olemaan esillä eurovaalitilaisuuksissa. Joitakin keskeisiä teemoja ovat olleet seuraavat:

• Vihreä siirtymä
• Ennallistamisasetus (ja jossain määrin metsäkatoasetus)
• EU:n energiapolitiikka
• EU:n lannoitepolitiikka
• Ukrainan maataloustuotteiden kohtelu EU:n sisämarkkinoilla
• EU:n yleinen maatalous- ja ympäristöpolitiikka
• Maatalouden heikko kannattavuus
• Sisämarkkinat ja kauppasopimukset

Kustakin aiheesta kannattaisi kirjoittaa pidemmät pohdinnat ja niistä on kirjoitettukin (suosittelen vilkaisemaan vaikka käytännön maamies 3/2024 julkaistut hyvät kolumnit aiheesta, kirjoittajina Elsi Katainen ja Esko Kiviranta). Tähän blogiin yläpohdin itse joitakin tärppejä noista aiheista.

Vihreästä siirtymästä on tullut kirosana monen tuottajan mielessä, mikä on kovin pahoiteltavaa. Kritiikki kohdistuu vihreän siirtymän aiheuttamaan lisääntyvään byrokratiaan, tukien kohdistumisesta markkinasatojen tuottamisesta ympäristöhyötyjen tuottamiseen, yleiseen tukimäärien suhteelliseen pienenemiseen ja epäreiluun kilpailuasetelmaan suhteessa muuhun maailmanmarkkinaan. Takana voi toki olla antipatia kaikkea vihreää koskien, mutta takana on paljon koettua vääryyttä ja tästä kumpuavaa turhaumaa ja varautumaa. Aikaisempien suurten linjauudistusten hedelmät maataloussektorille ovat pitkässä juoksussa jääneet kovin pieniksi, teollisuuden ja etenkin kaupan ottaessa kermat päältä. Suomalainen tuottajien parahdus "miksi se, joka tekee eniten, saa vähiten" pitää paikkansa myös muualla Euroopassa. Tuottajat voivat pitää myös outona sitä, että tuotannolle luodaan uusia vaatimuksia ja tavoitetasoja samalla kun tuottajien talous laahaa eri syistä johtuen. Myös eurooppalaisen maataloustuottajan kilpailuasema suhteessa muuhun maailmaan mietityttää - pystymmekö enää kilpailemaan maailmanmarkkinoilla, jos säätelyä edelleen tiukennetaan, etenkin kun maailmanmarkkinoilla hinta on edelleen se tärkein tekijä.

Ennallistamisasetus on puhuttanut ja pohdituttanut monissa jäsenmaissa mutta etenkin Suomessa. Esko Kiviranta pohti asiaa juuri maanomistajan oikeusturvan näkökulmasta hyvässä kolumnisssan. Vaikka ennallistamisasetukseen saatiinkin neuvotteluissa paljon joustoja ja mahdollisuuksia jäsenmaille tehdä parempaa politiikkaa läheisyysperiaatteen mukaisesti, oli kiistan siemenet kylvetty jo asetuksen luonnosvaiheessa. Perinteisesti tämä on ollut osa neuvottelustrategiaa - laitetaan ensin kovat tavoitteet luonnosvaiheessa ja neuvotellaan sitten kevyemmiksi, jolloin jokainen voi lähteä neuvotteluista jonkinlaisen saaliin kanssa. Tällä kertaa valittu strategia ei vain enää toiminut ja tätä kirjoittaessa ennallistamisasetuksen tulevaisuus on epävarma. Huomattava on, että monen neuvottelijan näkemys oli, että asetus sinänsä olisi tarpeellinen, mutta siinä oli vain liikaa kysymyksiä vailla vastauksia - miten rahoitus jäsenmaissa toteutetaan, miten maanomistajien oikeusturva varmistetaan, tulosten mitattavuus, jne. Tuottajia monet näistä avoimista kysymyksistä huolettavat ja syystä. 

EU:n energia- ja lannoitepolitiikka on ollut vahvasti tapetilla muualla euroopassa, Suomessa eivät niinkään. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on vaatinut ja saanut aikaan toimia euroopassa etenkin pakotteiden muodossa, mikä on näkynyt monessa maassa nousseina energian ja lannoitteiden hintoina. Tuottajien heikosta markkina-asemasta johtuen hinnannousut ovat siirtyneet vain viiveellä ja osittain tuottajahintoihin, mikä taas aiheuttaa merkittäviä taloushaasteita tiloille. Vaikka perimmäisenä syynä tässäkin sotkussa on monen EU-maan omat toimet energiasektorilla (riippuvuus Venäjän fossiilisesta energiasta, ydinvoiman alasajo, hidas uudistuvan energian tuotannon kasvu), on tähänkin haasteeseen löydetty syy Brysselistä. On toki totta, että päästökauppa vaikuttaa merkittävästikin fossiilisen energian hintaan, mutta näin sen pitää ollakin. Tuudittautuminen halpaan venäläiseen tuontienergiaan oli vahingollista, mutta tämän virheen myöntäminen monen maan omille poliitikoille on kovin vaikeaa. Näkymätön Bryssel onkin hyvä syntipukki.

Venäjän hyökkäyssotaan liittyen Ukrainan maataloustuotteiden lisääntynyt kauttakulku ja tuonti Euroopassa on herättänyt etenkin Itä-Euroopan maissa huolta ja harmistusta. Ukrainan tuonti on voinut heikentää monien näiden maiden maatalouden kilpailuasetelmaa Euroopan sisämarkkinoilla ja luonut paineita hinnanalennuksille tai ainakin vain matalille hinnannostoille. Onpa nähty tuottajien pyrkineen ihan konkreettisesti haittaamaan tuontia Ukrainasta. Eri maiden tuottajien välinen solidaarisuus on koetuksella, kun laskupino tuvan pöydällä kasvaa ja markkinahinnat laahaavat. Muistaakseni tämä tekijä vaikutti jonkin verran jopa paikallisiin vaaleihin joissakin EU-maissa - Ukrainan tuonnin vastustaminen toi tarvittavia ääniä haaviin monellakin poliitikolla. Tämä on asia, joka enteilee haasteita Ukrainan EU-jäsenyysneuvotteluille ja onkin sikäli ehkä hyvä, että jännitteet nousivat jo nyt esille, jolloin niihin voidaan etsiä kestäviä ratkaisuja.

EU:n yhteistä maatalous-ja ympäristöpolitiikkaa olenkin jo jonkin verran sivunnut tässä blogin varrella. Maatalouspolitiikan saralla iso haaste koskee sitä, että lisääntyneen säätelyn tuomia kustannuksia ei ole saatu siirrettyä riittävästi tuottajahintoihin ja toisaalta tukitasojen suhteellinen ja konkreettinen aleneminen ovat myös syöneet yhteisen maatalouspolitiikan suosiota. Ongelma on ollut olemassa jo pitkään ja sitä on yritetty ratkaista eri konstein, mutta osa ongelmaa lienee se, että tuottajien heikko asema markkinoilla johtuu eri maissa eri syistä eikä tämän vuoksi yhteisellä maatalouspolitiikalla ole löydetty yhtä hopealuotia asiaa ratkaisemaan. Keskeinen tekijä lienee vahva kauppa, mutta kaupan vahvaan asemaan vaikuttaminen onkin sitten pykälien verran haastavampi asia. Ympäristöpolitiikan saralta nostan esille Alankomaissa nyt eurovaalien alla noussut EU-kriittisyys, joka kumpuaa nitraattiasetuksen käyttöönotosta ja sen vastustamisesta. Aiemmin käsitykseni oli, että nitraattiasetus on koko EU:ssa sama ja koskee kaikkia jäsenmaita, mutta ilmeisesti Alankomaat olivat saaneet tähän asti siihen joustoja, koskien tunnettuja maantieteellisiä asioita. Itseäni vaan kummastuttaa, että Alankomailla on kuitenkin vahva ja taloudellisesti varsin hyvin tuottava maataloussektori - kait sieltä olisi löytynyt paukkuja myös nitraattiasetuksen käyttöönottoon ja ongelmien ratkaisuun ilman, että barrikadeille olisi tarvinnut nousta.

Blogia nyt lukiessasi havaitset, että monen asian takaa löytyy maatalouden heikko kannattavuus ja syvä turhautuminen tähän asiantilaan. Maatalouden keskimääräinen kannattavuus ei ole mitenkään mieltäylentävällä tasolla oikeastaan missään päin Eurooppaa. Tämä näkyy monella tavalla, esim tuottajien keski-ikä nousee, kun ala ei houkuttele nuoria, investoinnit ovat paikoin hyvin matalalla tasolla suhteessa tavoitetasoon. Kannattavuuden ollessa heikko, kannusteet esimerkiksi maatalouden vihreään siirtymään ovat heikot, jos tiloilla ei ole mahdollisuuksia tehdä kehitystoimia. Jos taas vihreä siirtymä vain lisää tilojen kustannuspaineita, on sen edellyttäminen heikossa kannattavuustilanteessa sitäkin vaikeampaa. Heikko kannattavuustilanne luo myös poliittista pohjaa populisteille ja säilyttävän maatalouspolitiikan jatkamiselle.

Sisämarkkinoita ja kauppasopimuksia sivusin myös aiemmin. Euroopan maataloustuotteiden merkittävimmät markkinat ovat EU:n sisämarkkinoilla. Tämä on hyvä, mutta toimii vain jos pelisäännöt ovat sisämarkkinoilla toimiville toimijoille samat, mitä ne eivät ole. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani nitraattiasetuksen noudattaminen/noudattamatta jättäminen on tuonut epäreilua kilpailuetua siitä joustaneille maille. Etelä-Euroopassa taas harmaan paperittoman työvoiman käyttö (Afrikasta ja lähi-idästä tulevat paperittomat siirtolaiset) tuo selvää, epäreilua ja moraalisesti hyvin kyseenalaista kilpailuetua sitä käyttäville toimijoille. Jos sisämarkkinoilla ei toimita samoilla pelisäännöillä, lisää se tyytymättömyyttä ja varsin perusteltua EU-vastaisuutta.

Kauppasopimukset EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ovat tuoneet omaa harmiaan joillekin perusmaataloustuotteita tuottaville jäsenmaille, kuten aiemmin mainitsemilleni Itä-Euroopan maille Ukrainan tilanteessa. Toinen esimerkki löytyy nyt Brasilian kanssa työstettävästä kauppasopimuksesta, jonka sivuhedelmänä syntyi metsäkatoasetus. Oli oikein vaatia, että Eurooppaan tuotava Brassipihvi ei saa aiheuttaa metsäkatoa, mutta tämän sivuseurauksena syntyi meille lisää byrokratiaa ja mahdollisesti navettainvestointeja jarruttava metsäkatoasetus. Euroopalla on iso tarve saada vietyä korkeamman jalostusasteen tuotteitaan muualle maailmaan, mutta on aiheellista kysyä, onko oikein että oma maataloustuotantomme joutuu tästä sitten kärsimään joko epäreilun kilpailuasetelman (Euroopan oman tuotannon vaatimukset vs muun maailman maatalouden vaatimukset) tai tiukentuvan, osin myös perusteettoman sääntelyn lisääntymisen muodossa. Tätä monia tuottaja traktorimarssilla kysyy

Tässä siis joitakin omia pohdintoja kuluneen talven ja kevään traktorimarsseilta. Joitakin näistä teemoista yritän ehtiä pureskelemaan tulevaisuudessa enemmän, mutta katsotaan sitä sitten.

Summaten siis, vaikka traktorimarssien takana on oma annoksensa populistisempien puolueiden puoluepolitiikkaa ja politisointia, on tuottajien viesti otettava vakavasti ja siihen pystyttävä vastaamaan. EU:n sanotaan kehittyvän kriisien kautta ja ehkä myös maatalouspolitiikkamme kehittyy edes piirun parempaan näiden traktorimarssien myötä - jos vain poliitikot pitävät korvansa auki

Paluu bloggerin pariin

Muutaman vuoden haahuilun jälkeen päädyin palaamaan poliittisen toimintani toitottamiseen tämän blogger-alustan kautta. Rinnalla kulkenee vähän aikaa myös puolueen tarjoamat verkkosivut, mutta aika- ja rahasyistä jutut ja muut tulevat tulemaan tulevaisuudessa tätä kautta. Lyhyemmät tuumailut ja jahkailut edelleen postauksina facebookissa tai vastaavissa ja pidemmät tekstit sitten tänne.