Viime kuukausina Euroopassa ja myös meillä Suomessa yhtenä näkyvänä poliittisluontoisena toimintana ovat olleet traktorimarssit. Toreja on ajettu täyteen, maanteillä marssittu ja muualla Euroopassa tallin syrjätuotteita on käytetty mielen ilmaisuun.Tuottajaväestö kautta Euroopan on tuonut tyytymättömyyttään eri asianlaitoihin esille. Kritiikin kärkenä on ollut EU, mutta on mausteena aimo annos kunkin maan omaa sisäpolitiikkaakin. Blogia kirjoittaessa tilanne on hieman rauhoittunut, mutta esille nostetut teemat ja aiheet tulevat olemaan esillä eurovaalitilaisuuksissa. Joitakin keskeisiä teemoja ovat olleet seuraavat:
- Vihreä siirtymä
- Ennallistamisasetus (ja jossain määrin metsäkatoasetus)
- EU:n energiapolitiikka
- EU:n lannoitepolitiikka
- Ukrainan maataloustuotteiden kohtelu EU:n sisämarkkinoilla
- EU:n yleinen maatalous- ja ympäristöpolitiikka
- Maatalouden heikko kannattavuus
- Sisämarkkinat ja kauppasopimukset
Kustakin aiheesta kannattaisi kirjoittaa pidemmät pohdinnat ja niistä on kirjoitettukin (suosittelen vilkaisemaan vaikka käytännön maamies 3/2024 julkaistut hyvät kolumnit aiheesta, kirjoittajina Elsi Katainen ja Esko Kiviranta). Tähän blogiin yläpohdin itse joitakin tärppejä noista aiheista.
Vihreästä siirtymästä on tullut kirosana monen tuottajan mielessä, mikä on kovin pahoiteltavaa. Kritiikki kohdistuu vihreän siirtymän aiheuttamaan lisääntyvään byrokratiaan, tukien kohdistumisesta markkinasatojen tuottamisesta ympäristöhyötyjen tuottamiseen, yleiseen tukimäärien suhteelliseen pienenemiseen ja epäreiluun kilpailuasetelmaan suhteessa muuhun maailmanmarkkinaan. Takana voi toki olla antipatia kaikkea vihreää koskien, mutta takana on paljon koettua vääryyttä ja tästä kumpuavaa turhaumaa ja varautumaa. Aikaisempien suurten linjauudistusten hedelmät maataloussektorille ovat pitkässä juoksussa jääneet kovin pieniksi, teollisuuden ja etenkin kaupan ottaessa kermat päältä. Suomalainen tuottajien parahdus "miksi se, joka tekee eniten, saa vähiten" pitää paikkansa myös muualla Euroopassa. Tuottajat voivat pitää myös outona sitä, että tuotannolle luodaan uusia vaatimuksia ja tavoitetasoja samalla kun tuottajien talous laahaa eri syistä johtuen. Myös eurooppalaisen maataloustuottajan kilpailuasema suhteessa muuhun maailmaan mietityttää - pystymmekö enää kilpailemaan maailmanmarkkinoilla, jos säätelyä edelleen tiukennetaan, etenkin kun maailmanmarkkinoilla hinta on edelleen se tärkein tekijä.
Ennallistamisasetus on puhuttanut ja pohdituttanut monissa jäsenmaissa mutta etenkin Suomessa. Esko Kiviranta pohti asiaa juuri maanomistajan oikeusturvan näkökulmasta hyvässä kolumnisssan. Vaikka ennallistamisasetukseen saatiinkin neuvotteluissa paljon joustoja ja mahdollisuuksia jäsenmaille tehdä parempaa politiikkaa läheisyysperiaatteen mukaisesti, oli kiistan siemenet kylvetty jo asetuksen luonnosvaiheessa. Perinteisesti tämä on ollut osa neuvottelustrategiaa - laitetaan ensin kovat tavoitteet luonnosvaiheessa ja neuvotellaan sitten kevyemmiksi, jolloin jokainen voi lähteä neuvotteluista jonkinlaisen saaliin kanssa. Tällä kertaa valittu strategia ei vain enää toiminut ja tätä kirjoittaessa ennallistamisasetuksen tulevaisuus on epävarma. Huomattava on, että monen neuvottelijan näkemys oli, että asetus sinänsä olisi tarpeellinen, mutta siinä oli vain liikaa kysymyksiä vailla vastauksia - miten rahoitus jäsenmaissa toteutetaan, miten maanomistajien oikeusturva varmistetaan, tulosten mitattavuus, jne. Tuottajia monet näistä avoimista kysymyksistä huolettavat ja syystä.
EU:n energia- ja lannoitepolitiikka on ollut vahvasti tapetilla muualla euroopassa, Suomessa eivät niinkään. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on vaatinut ja saanut aikaan toimia euroopassa etenkin pakotteiden muodossa, mikä on näkynyt monessa maassa nousseina energian ja lannoitteiden hintoina. Tuottajien heikosta markkina-asemasta johtuen hinnannousut ovat siirtyneet vain viiveellä ja osittain tuottajahintoihin, mikä taas aiheuttaa merkittäviä taloushaasteita tiloille. Vaikka perimmäisenä syynä tässäkin sotkussa on monen EU-maan omat toimet energiasektorilla (riippuvuus Venäjän fossiilisesta energiasta, ydinvoiman alasajo, hidas uudistuvan energian tuotannon kasvu), on tähänkin haasteeseen löydetty syy Brysselistä. On toki totta, että päästökauppa vaikuttaa merkittävästikin fossiilisen energian hintaan, mutta näin sen pitää ollakin. Tuudittautuminen halpaan venäläiseen tuontienergiaan oli vahingollista, mutta tämän virheen myöntäminen monen maan omille poliitikoille on kovin vaikeaa. Näkymätön Bryssel onkin hyvä syntipukki.
Venäjän hyökkäyssotaan liittyen Ukrainan maataloustuotteiden lisääntynyt kauttakulku ja tuonti Euroopassa on herättänyt etenkin Itä-Euroopan maissa huolta ja harmistusta. Ukrainan tuonti on voinut heikentää monien näiden maiden maatalouden kilpailuasetelmaa Euroopan sisämarkkinoilla ja luonut paineita hinnanalennuksille tai ainakin vain matalille hinnannostoille. Onpa nähty tuottajien pyrkineen ihan konkreettisesti haittaamaan tuontia Ukrainasta. Eri maiden tuottajien välinen solidaarisuus on koetuksella, kun laskupino tuvan pöydällä kasvaa ja markkinahinnat laahaavat. Muistaakseni tämä tekijä vaikutti jonkin verran jopa paikallisiin vaaleihin joissakin EU-maissa - Ukrainan tuonnin vastustaminen toi tarvittavia ääniä haaviin monellakin poliitikolla. Tämä on asia, joka enteilee haasteita Ukrainan EU-jäsenyysneuvotteluille ja onkin sikäli ehkä hyvä, että jännitteet nousivat jo nyt esille, jolloin niihin voidaan etsiä kestäviä ratkaisuja.
EU:n yhteistä maatalous-ja ympäristöpolitiikkaa olenkin jo jonkin verran sivunnut tässä blogin varrella. Maatalouspolitiikan saralla iso haaste koskee sitä, että lisääntyneen säätelyn tuomia kustannuksia ei ole saatu siirrettyä riittävästi tuottajahintoihin ja toisaalta tukitasojen suhteellinen ja konkreettinen aleneminen ovat myös syöneet yhteisen maatalouspolitiikan suosiota. Ongelma on ollut olemassa jo pitkään ja sitä on yritetty ratkaista eri konstein, mutta osa ongelmaa lienee se, että tuottajien heikko asema markkinoilla johtuu eri maissa eri syistä eikä tämän vuoksi yhteisellä maatalouspolitiikalla ole löydetty yhtä hopealuotia asiaa ratkaisemaan. Keskeinen tekijä lienee vahva kauppa, mutta kaupan vahvaan asemaan vaikuttaminen onkin sitten pykälien verran haastavampi asia. Ympäristöpolitiikan saralta nostan esille Alankomaissa nyt eurovaalien alla noussut EU-kriittisyys, joka kumpuaa nitraattiasetuksen käyttöönotosta ja sen vastustamisesta. Aiemmin käsitykseni oli, että nitraattiasetus on koko EU:ssa sama ja koskee kaikkia jäsenmaita, mutta ilmeisesti Alankomaat olivat saaneet tähän asti siihen joustoja, koskien tunnettuja maantieteellisiä asioita. Itseäni vaan kummastuttaa, että Alankomailla on kuitenkin vahva ja taloudellisesti varsin hyvin tuottava maataloussektori - kait sieltä olisi löytynyt paukkuja myös nitraattiasetuksen käyttöönottoon ja ongelmien ratkaisuun ilman, että barrikadeille olisi tarvinnut nousta.
Blogia nyt lukiessasi havaitset, että monen asian takaa löytyy maatalouden heikko kannattavuus ja syvä turhautuminen tähän asiantilaan. Maatalouden keskimääräinen kannattavuus ei ole mitenkään mieltäylentävällä tasolla oikeastaan missään päin Eurooppaa. Tämä näkyy monella tavalla, esim tuottajien keski-ikä nousee, kun ala ei houkuttele nuoria, investoinnit ovat paikoin hyvin matalalla tasolla suhteessa tavoitetasoon. Kannattavuuden ollessa heikko, kannusteet esimerkiksi maatalouden vihreään siirtymään ovat heikot, jos tiloilla ei ole mahdollisuuksia tehdä kehitystoimia. Jos taas vihreä siirtymä vain lisää tilojen kustannuspaineita, on sen edellyttäminen heikossa kannattavuustilanteessa sitäkin vaikeampaa. Heikko kannattavuustilanne luo myös poliittista pohjaa populisteille ja säilyttävän maatalouspolitiikan jatkamiselle.
Sisämarkkinoita ja kauppasopimuksia sivusin myös aiemmin. Euroopan maataloustuotteiden merkittävimmät markkinat ovat EU:n sisämarkkinoilla. Tämä on hyvä, mutta toimii vain jos pelisäännöt ovat sisämarkkinoilla toimiville toimijoille samat, mitä ne eivät ole. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani nitraattiasetuksen noudattaminen/noudattamatta jättäminen on tuonut epäreilua kilpailuetua siitä joustaneille maille. Etelä-Euroopassa taas harmaan paperittoman työvoiman käyttö (Afrikasta ja lähi-idästä tulevat paperittomat siirtolaiset) tuo selvää, epäreilua ja moraalisesti hyvin kyseenalaista kilpailuetua sitä käyttäville toimijoille. Jos sisämarkkinoilla ei toimita samoilla pelisäännöillä, lisää se tyytymättömyyttä ja varsin perusteltua EU-vastaisuutta.
Kauppasopimukset EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ovat tuoneet omaa harmiaan joillekin perusmaataloustuotteita tuottaville jäsenmaille, kuten aiemmin mainitsemilleni Itä-Euroopan maille Ukrainan tilanteessa. Toinen esimerkki löytyy nyt Brasilian kanssa työstettävästä kauppasopimuksesta, jonka sivuhedelmänä syntyi metsäkatoasetus. Oli oikein vaatia, että Eurooppaan tuotava Brassipihvi ei saa aiheuttaa metsäkatoa, mutta tämän sivuseurauksena syntyi meille lisää byrokratiaa ja mahdollisesti navettainvestointeja jarruttava metsäkatoasetus. Euroopalla on iso tarve saada vietyä korkeamman jalostusasteen tuotteitaan muualle maailmaan, mutta on aiheellista kysyä, onko oikein että oma maataloustuotantomme joutuu tästä sitten kärsimään joko epäreilun kilpailuasetelman (Euroopan oman tuotannon vaatimukset vs muun maailman maatalouden vaatimukset) tai tiukentuvan, osin myös perusteettoman sääntelyn lisääntymisen muodossa. Tätä monia tuottaja traktorimarssilla kysyy
Tässä siis joitakin omia pohdintoja kuluneen talven ja kevään traktorimarsseilta. Joitakin näistä teemoista yritän ehtiä pureskelemaan tulevaisuudessa enemmän, mutta katsotaan sitä sitten.
Summaten siis, vaikka traktorimarssien takana on oma annoksensa populistisempien puolueiden puoluepolitiikkaa ja politisointia, on tuottajien viesti otettava vakavasti ja siihen pystyttävä vastaamaan. EU:n sanotaan kehittyvän kriisien kautta ja ehkä myös maatalouspolitiikkamme kehittyy edes piirun parempaan näiden traktorimarssien myötä - jos vain poliitikot pitävät korvansa auki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti